PULPUTINPANNUN KEIKKAKALENTERI 2012

Käpälämäessä asuu joukko musisoivia eläimiä (koiria, seeproja, liskoja, hirviä), jotka toistaiseksi keikkailevat rauhalliseen tahtiin. Vuoden 2012 alkupuoli on hulahtanut pulputtajilla melko kiireisesti töiden ja opiskelujen merkeissä, mutta kuitenkin silloin tällöin tassut tarttuvat soittimiin ja lauluhuulet alkavat loilottaa. Onhan yhdessä musisoimisessa todella mukavaa meininkiä, ja onneksi aina silloin tällöin allakasta löytyy jokin rakonen, että keikoillekin päästään. On hurjan hupaisaa laulaa ja leikkiä yhdessä innokkaiden lasten ja iloisten aikuisten kanssa!

Konsertit ja jumppatuokiot tarhoissa, kerhoissa, kouluissa, vanhainkodeissa, senioreiden kulttuurikerhoissa ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa tai firmojen ja omakotiyhdistysten juhlissa on enimmäkseen tarkoitettu vain ”omalle porukalle”. Keikkakalenterissa on onneksi tilaa kaikille avoimiinkin tilaisuuksiin, joihin toivotetaan tervetulleeksi jokainen positiivisen lastenmusiikin kuuntelija. Alla näkyvät keikat ovat kaikille avoimia, tasapuolisesti.

Maaliskuu
Yksityisiä konsertteja maakunnissa

Toukokuu
08.05. ti klo 10.30 Tampere, Tesoman Nuorisokeskus / "Mun äiti" -perhetapahtuma kello 10-12
Yksityisiä konsertteja maakunnissa ja Tampereella

Elokuu
04.08. su klo 10.30 Tampere, Toimintakeskus "13" (vanha Steiner-koulu) / Avajaistapahtuma

Tervetuloa mukaan muksut, ja aikuiset myös !!

 

Keikkatiedustelut:
mm.s(at)elisanet.fi
040 - 7720 879

SENIOREILLE!!! KATSO TÄSTÄ


KATSO TÄSTÄ MISSÄ KAIKKIALLA OLEMME ESIINTYNEET!